Seuraava peruskurssi:

Emme järjestä tänä vuonna varsinaista peruskurssia, mutta otamme mukaan uusia treenaajia pitkin vuotta. Jos olet kiinnostunut karateharrastuksen aloittamisesta niin tervetuloa tutustumaan treeneihimme.

 

Peruskurssin ohjelma:

Shotokain päätavoite on tarjota tämän päivän ihmiselle tehokas ja motivoiva tapa liikkua, pitää yllä kuntoa sekä kehittää harjoittelun myötä mahdollisimman tehokas ja käytännöllinen itsepuolustustaito. Shotokai Karatelle ominaista sulava ja rento liikkuminen. Tekniikoihin haetaan voimaa oikean ajoituksen, oman painopisteen ja kamppailuetäisyyden hallinnalla, vastustajan liikkeitä myötäillen.

Peruskurssiharjoituksiin kuuluvia tekniikoita ovat mm. liikesarjat, lyönnit, potkut, torjunnat, lukot sekä hallinta- ja vapautumisotteet. Shotokaissa ei kilpailla. Treeneissämme kehittyvät fyysisen kunnon, kamppailutaitojen ja itsepuolustusvalmiuksien lisäksi myös mm. tarkkaavaisuus ja keskittyminen. Lajimme sopii erittäin hyvin kaikille, ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Hinnat:

Peruskurssimaksu on 90 euroa. Maksuun sisältyy ensimmäisen vuoden jäsenmaksu seuralle (ei vakuutusta). Harrastuksen aloittaminen ei siis tule kalliiksi. Jatkossa seuran jäsenmaksu on 30 euroa vuodessa. Jos haluaa graduoida vöitä ja kulkea leireillä, täytyy maksaa myös Suomen Karate-Do Shotokain (Lajin kattojärjestö) jäsenmaksu, joka on 30 euroa. Vyögradoinnit maksatavat yleensä 10 euroa.